Sivua on viimeksi päivitetty 11.3.2008 - kW
Lumivuorten eli Sierra de las Nievesin luonnonpuisto kattaa vuoristoalueen Rondan, Marbellan ja Coinin kylien välisessä kolmiossa. Puistoon pääsee helposti sekä itä- että länsipuolelta (kts. kartta lähestymisreiteistä ja itse puistosta.)
Itäpuolen sisäänajotielle suunnataan Yunqueran kylästä 'tornin' kupeesta. Perille Mirador Natural de Puerto Saucilloon löytää valitsemalla risteyksistä jyrkimmin vuoria kohti suuntaavan vaihtoehdon pieniä hiekkateitäkään kavahtamatta - selkeää viitoitusta kyseiselle näköalapaikalle ei ole. Itäpuolella on myös useita muita patikkareittien lähtöpisteitä. Länsipuolen sisäänajotie sen sijaan on selkeästi merkitty Marbella-Ronda-tien varressa. Puistoon käännytään kilometripylväiden mukaan noin 13,5 kilometriä ennen Rondaa.
Ohessa retkikertomus ja valokuvia keväältä 2006, jolloin kiipesimme lännen suunnasta puiston korkeimmalle huipulle Torrecillalle (1919 m).
Patikkareittimme alkupiste, Quejigalesin virkistysalue (area recreativa), sijaitsee noin 6-7 kilometrin ajomatkan päässä puiston sisällä, 1250 metrin korkeudessa. Autotie puiston sisällä oli kuoppainen ja huonokuntoinen (4/2006), mutta varovaisesti ajaen selvitimme sen vuokratulla Opel Corsalla CDTI:llä. (Seuravana keväänä pahimpia kuoppia tiestä oli paikattu ja tie oli hiljattain lanattu.)
Reitti Los Quejigalesista Torrecillalle on osittain merkitty, eikä eksymisen vaaraa pahemmin ole. Kartasta on silti iloa etenemisen seuraamisessa. Tositoimiin pääsee heti Los Quejigalesista lähdettyä, sillä ensimmäisten parin kilometrin matkalla nousua kertyy lähes 500 metriä.
Area Recreativa de los Quejigales (1250 m) sijaitsee puiston länsipuolella. Kuvassa Kirsi lukee opastetaulua Los Quejigalesin virkistysalueella.
Kulkemamme polku oli varsin helppokulkuinen ja seuraili vänkyräisten havupuiden peittämän Cañana del Cuerno -kanjonin reunoja. Suojaisa metsä kaikui linnunlaulusta; tunnelma oli erikoinen. Noin 1700 metrin korkeudella taikametsikkö jäi taakse ja polku nousi Sierra de las Nieves -vuoriketjun harjalle.
Iloiset vaeltajat 1700 metrin korkeudessa. Taustalla Cañada de Cuerna -kanjoni ja pohjoispuolella siintävät vuoret. Kuvausjalustana käytetty pensas halusi myös mukaan kuvaan. (Keväällä 2007 Torrecilla jäi meiltä huiputtamatta, koska vain vähän tätä ylempänä tuuli puhalsi niin kovalla voimalla, ettei vuorenharjanteilla ja ylärinteillä kiipeilemistä voinut kuvitellakaan - tuuli heitteli meitä miten halusi.)
Kanjonin jälkeen polku seuraili vuoriketjun harjaa. Jylhät vuorimaisemat avautuivat vuoron perään eri ilmansuuntiin sen mukaan, miltä puolen huippuja polku kiemurteli. Huippujen keskelle jäävät pienet laaksot ja notkelmat yllättivät puillaan; ankaralta vaikuttavilla ylärinteillä seisoi siellä täällä mahtavia, ikivanhoja portugalintammia. Lehdettömät puut näyttivät kuolleilta, mutta lähemmällä tarkastelulla huomasimme oksankärjissä pulleita silmuja; ehkä vain muutaman viikon kuluttua lehdet jo puhkeaisivat.
Tammien suojelemat rinteet kaikuivat määinnästä ja etäisestä kellonkalkkeesta. Kohtasimme useita lammaslaumoja, jotka liikuskelivat rinteillä ruohoja ja lehtiä kaluten. Ilmeisesti lampaiden vuoksi osa puista ja pensaista oli aidattu metalliverkolla. Rinteille oli myös istutettu puita, ja taimien suojaksi asennettuja, raudoitettuja verkkolieriöitä jökötti siellä täällä eri puolilla vuoristoa. Verkkolieriöitä oli rinteillä sata-, kenties tuhatmäärin.
'Tästä ette tuu.' Kiersimme kuvan lampaat ylärinteen kautta välttääksemme häiritsemästä karitsoja. Enimmäkseen lampaat kuitenkin pakenivat edestämme. Taustalla lehdettömiä portugalintammia.
Parin tunnin patikoinnin jälkeen saavuimme Torrecillan juurelle, Pilar de Toloxiin. Maata pitkin matavat havupensastot laikuttavat Torrecillan rinteitä, jotka tuovat kauempaa nähtynä mieleen valtavan kokoisen, laikullisen lohikäärmeenselän. Kuvan vasemmassa alakulmassa näkyvä, Pilar de Toloxin luona lepotauokoaan viettävä retkikunta antaa osviittaa rinteen mittakaavasta.
Polku laskeutui Pilar de Toloxille ennen uutta nousua kohti Torrecillan huippua. Pilar de Toloxissa on lähde, mutta emme rohjenneet maistella sen vettä, vaan virkistäydyimme omin eväin. Lyhyen tauon jälkeen ryhdyimme kapuamaan huippua kohti, joka on noin 200 metriä Pilar de Toloxia ylempänä. Kuvassa Pilar de Toloxin vettätihkuvat luolat.
Huippu tupsahti lopulta eteemme lähes varoittamatta; äkkiä jyrkkä rinne vain loppui ja maisemat avautuivat esteettöminä itään, etelään ja länteen. Huipulla tihutti ja ilma oli aivan tyyni. Näkymä Torrecillan huipulta kyttyräselkää pitkin kaakkoon. Huomaa postilaatikko kuvan vasemmassa alakulmassa.
Viivyimme huipulla maisemia ihaillen ja eväillä herkutellen, mutta lopulta tihkusade patisti meidät paluumatkalle. Sateenripotus pysytteli seuranamme silloin tällöin vaimentuen seuraavan parin tunnin ajan. Onneksi reipas kävely piti lämpimänä. Pysähdymme paluumatkalla ihmettelemään suurta "pozo de nieveä" eli lumikuoppaa, jossa entisaikaan säilöttiin lunta ja jäätä pitkälle kesään. Niitä löytyi Sierra de las Nievesin vuoristosta useita.
Runsaan 6 tunnin patikoinnin jälkeen saavuimme takaisin Los Quejigalesin retkeilyalueelle. Ylärinteiden karuuden jälkeen laakso vihreine niittyineen näytti vehreältä ja leppeältä. Kuvassa Cerro Alcojonillan kolme huippua kuvattuna auton ikkunasta paluumatkalla puiston alueelta pois. Huippujen korkeus on noin 1500 m.
Edellisellä retkellämme Sierra de las Nievesin luonnonpuistoon näimme runsaasti isoja haukkoja. Tällä kerralla lintuja oli kuitenkin näkynyt vain muutamia. Tilanne muuttui yllättäen paluumatkalla Ronda-Marbella-tiellä, kun aivan vuorenkupeeseen tehdyn tien edustalla leijaili suuria, kellanruskeita petolintuja (kotkia? haukkoja?) ilta-auringon lämmittämässä ilmapatsaassa. Valitettavasti sillä kohdin ei pystynyt autoa pysäyttämään; näky oli kuitenkin komea.
[Patikointia Costa del Solilla]
Sivua on viimeksi päivitetty 11.3.2008 - kW